Ihan ensiksi pojat haluavat toivottaa kaikille bloginsa lukijoille Hyvää Ystävänpäivää!! Hymy

Tipu maestro Winssi on jaksanut ahkerasti käydä pellolla juoksentelemassa. Joka kerta on löytänyt tipuja, milloin peltopyyparven milloin yksittäisiä tipuja. Viime sunnuntain reeneissä oli jopa osoittanut taitoa paimentamisessa. Oli merkkaillut lintuparvea joka puolelta. Isäntä oli vain myhäillyt partaansa, antanut juniorin touhuta. Edelleen Winssi jaksaa pitää ohjaajaan yhteyttä, eikä lähde perään lintujen karkottuessa. Täytyy kyllä olla ylpeä tästä nuorukaisesta ja antaa taiteilijalle vapaus toimia!

                                                                               Winssi seisonnalla

                                       

Arkitottelevaisuutta petrataan aina tilanteen mukaan. Koska meillä ei nyt ole Winssin kanssa mitään erityistä "virallista" koulua kesken, on pyritty reenaamaan pikku juttuja välillä lenkillä ollessa tai sitten kotosalla. Aatukin on osallistunut, jopa ihan oma-aloitteisesti. Nauru Välillä herran höynääminen mukaan on hyvinkin vaikeaa, Aatun mielestä makupaloja ei tipu tarpeeksi tiuhaan. Vaan eiköhän sitä pitäis tehdä jotakin niiden eteen?? Voihan se olla, että olen väärässä... hmm täytyypä miettiä! Kieli ulkona Winssi ei edelleen ole niin makupalojen perään. Mieluummin vaikka kehuja tai joku mukava lelu.

Maahan-istu-tänne komentoja on pillillä reenattu muutaman kerran. Käsimerkit menee molemmilla hienosti. Nouto on ainut, joka Winssillä vielä tuottaa harmaita hiuksia. Välillä menee hienosti eikä missään ole ongelmia. Enpä tiedä missä takkuaa. Opuksia olen yrittänyt lueskella, josko löytyisi joku pieni jippo vaan vielä en ole löytänyt ratkaisua. Winssi, kun on paljon herkempi taiteilija kuin tuo Aatu. Yleensä Aatu saa lopuksi luvan noutaa. Makupalojen toivossa Aatuhan tekee mitä vaan. Nauru 


Aatu Anselmi

Aatulla lähestyy operaatio. Tassu edelleen vuotaa märkää parista kohdasta. Näyttää haittaavan jo Aatuakin. Välillä nuottaavat ihan yksissä tuumin tuota Aatun tassua. Työvuorot on pyritty järjestämään niin, ettei pojat jää keskenään kotiin ja revi tikkejä ja haavaa heti auki. Vaikka kuulemma Aatu saa sellasen hienon kaulurin kaulaansa. Luulenpa, että kyllä nuo keinot keksii millä saavat tuppelot ja tikit irti. Ainakin tälläsissa asioissa osaavat lahjakkaasti tehdä yhteistyötä!!