Aatulla on huonoa tuuria. Itku Taas jälleen on mamman kaunis poika sairaslomalla, tällä kertaa varpaan välin tulehduksen vuoksi.
Aatu kävi pellolla reenaamassa ja sai huonoksi onnekseen oljenkorren vasemman takajalan varpaiden väliin. Reenipäivänä oli pikku pakkanen, joten oljet olivat jäässä ja teki niistä teräviä piikkejä. Onneksi kotona kuitenkin tarkistetaan aina peltoreenin jälkeen tassut, Aatu ei arastellut tassuaan eikä suuremmin jyntännyt. Kotihoito ei kuitenkiin riittänyt tälle tulehdukselle vaan siihenhän piti hakea lääkekuuri, oikeastaan kaksi. Kaksi sen vuoksi, koska tämä tulehdus on ihan nivelen vieressä, toisella lääkekuurilla pyritään nyt estämään nivelen tulehtuminen. Kipulääkettä saatiin myös, vaan eipä taida meitin herra pahemmin kipuunsa rohtoja tarvita. On meinaan meno sen verran vauhdikasta eikä näytä pahemmin kipeä tassu vauhtia hidastavan.

Eläinlääkäri-täti laittoi hienon siteen Aatun tassuun haavan puhdistamisen jälkeen. Vaan eipä se side saanut tassussa olla turhan kauan, herra nyhti tassusiteen pois pieninä palasina ja hyvänä apujoukkona oli Winssi. Kyllähän se tassusiteen kohtalo oli tiedossa, ei ne siteet ole aikasemminkaan saaneet tassussa olla. Se on tuo tassuside Aatulle yhtä kamala kuin lämpötakin pitäminen. Muutaman kerran on pakkasella laitettu eikä sitä menoa voi ilman nauramista katsoa. Pukitellaan, mutkitellaan, pompitaan ja ahteri heiluu puolelta toiselle. Lisäksi hypitään tasajalkaa, kyllä tasajalkaa. Ja koska näistä ei suurempaa apua hinkataan puihin kylkiä ja heittäydytään piehtaroimaan maahan. Yksinkertasesti kävelystä ei tule mitään. Winssi taas nauttii lämpötakin tuomasta lämmöstä. Pentuna sai lempinimen Mister Koppakuoriainen. Oli nimittäin mamman farkkukankaasta ja sametista tekemä lämpötakki. Tyylikäs! Nauru

Winssi-poika on ahkerasti reenannut niin tottelevaisuutta kuin pellollakin. Kovasti on tämä nuorukainen edistynyt. Nykyään on kuuroutta ainakin näin kotona ja välillä lenkilläkin. Jätkällä on niin omat pippalot, ettei tosikaan. Riemu on rajaton, kun saa vinkulelun tai välillä leikkiin riittää luu. Winssi on tykästynyt villavaatteisiin. Jos villapeitto on sohvalla tai sängyllä, tämä kaveri tempoo peiton alas ja nyöttää itseään villaa vasten. Mielellään nukkuu myös villapeiton päällä. Saman kohtalon saa sohvan päällä oleva lampaantalja. Kaitpa se on mukavan lämmin...ei voi tietää kaverin oikkuja. Yllättynyt Pointteri-poika on ilmeisesti päättänyt olla perheen vahtikoira. Möykkää ja mesoaa ihan omiaan. Aatu seuraa Winssin touhuja ihmeissään. On kyllä mainio ilopilleri tämä meitin Winssi!

 

Aatun takatassusta löytynyt oljenkorsi...

Oloneuvos Aatu ottaa sairaslomastaan kaiken irti...