Laitetaanpas taas pitkästä aikaa Aatun ja Winssin kuulumisia...
Meillä on tosiaan Aatu ollut viimeiset pari viikkoa sairaslomalla. Syynä herran lomailuun on hammas, joka piti poistaa ja lisäksi on pitkä antibioottikuuri estämään tulehdusta. Ei kai sitä sairaslomailua muuten, mutta tahtoo lääkekuuri väsyttää ja muutenkin on nuutuneen oloinen potsku. Niin, miksikö piti hammas poistaa? No, pojat sai uusia naudan sääriluita. Ihan kunnollisia, ei mitään pieniä. Jomman kumman täytyy antaa periksi kova puruvoima ja tällä kertaa oli Aatun poskihampaan vuoro. Hammas oli terve, saatiin jopa kehuja kuusivuotiaan saksanseisojan purukaluston kunnosta. Hyvät ja terveet hampaat sekä ikenet. Onneksi Aatu on tottunut hampaiden hoitoon jo pennusta, vieläkin napottaa kylppärissä iltaisin ja odottaa vuoroaan. Pentuna nousi valmiiksi wc-istuimen kannelle istuskelemaan ja odotti niin kauan, että mamma tajusi pestä hampaat herkullisella maksan makuisella tahnalla sekä hoitaan leuasta aknen Nanoelin (Aatusta hyvän tuoksuista ja makuista) kasvovedellä. ;-) Senpä jälkeen olikin mukava painautua yöunille.

 Juu, nyt olisi vielä kontrollikäynti edessä, jospa päästäis ihan normaaliin päiväjärjestykseen piakkoin. On meinaan ollut mukava itsekin sairastella samaan aikaan. Kotona on yksi yli-energinen saksanseisoja, joka meinaa kirmata pitkin seiniä. Energiaa näyttää riittävän myös pointteri-pojalla, joka osaa ärsyttää saksanseisojaa oikein ässällä. Pikku hiljaa tuntuu, että emäntä mahtaa itekin kohta ravata pitkin seiniä. Koko ajan keksivät jotakin pikku jekkua ja emäntä nilkuttaa perässä, päkättää ja möykkää. Ja siitäkös meidän pojat innostuu vielä lisää...

Winssi-poika on onneksi ollut terve. Kovasti kasvaa ja kehittyy. Kokeet oli Limingassa 18.10. tuloksena NUO0. Ei mahtanut olla muilla sen parempaa tulosta Winssin ryhmässä. Winssi on käynyt reenailemassa pellolla nyt kerran viikossa, kovasti intoa riittää ja muistaa pitää ohjaajastakin huolen. Meillä on nyt vimpulan kanssa tähtäimessä ensi syksy ja uudet kujeet. Emäntä sai suoritettua metsästyskortin, joten tahtoa ja intoa on osallistua vimpulan kanssa kokeisiin. Näyttelyihin voitas ehkä mennä, mutta vielä on harkinnassa missä ja milloin.

Ulkona on satanut lunta melkein koko päivän. Meillä on toiveessa, että saatas kunnon talvi. Pojat tykkää kovasti meuhkata lumikasoissa ja tonkivat kilpaa lumessa. Aatu spesialiteetti on mäenlasku selällään lumikasan päältä, mitä isompi lumikasa sitä parempi. Winssi taas kaivaa lunta ja pyörittää paakkuja. Lumileikit on mukavia! Ainakin tuovat vaihtelua tavalliisiin remmi-lenkkeihin...

Kuvia yritän laittaa, kunhan saan siirrettyä koneelle.